Avant Tecno - Optimointiprojekti avasi suunnittelijoiden silmät

Avant-loader-800-series-(48).jpeg
 

Toteutimme Avant Tecnolle hydrauliblokin uudelleensuunnittelun yhdessä Enmac Oy:n kanssa. Tarkoituksena oli tuottaa proof-of-concept ja prototyyppi 3D-tulostettavasta tuotteesta sekä tuotteen yksinkertaistamisesta. Blokin paino pudotettiin uudella valmistusmenetelmällä alle kymmenykseen ja osien määrä tippui 33:sta yhteen.

Osa tulostettiin AlSi10Mg-alumiinista ja sillä saavutettiin huomattavia etuja vanhaan verrattuna. Osa menee huomattavati pienempään tilaan kuin ennen pienentyneen koon ja optimoitujen letkulähtöjen ansiosta. Karkeasuodatin on myös tulostettu osaksi rakennetta, joka on myös puhdistettavissa. Aikaa ja rahaa säästyy myös lyhyempinä kokoonpano aikoina sekä pienentyneinä varastointi- ja logistiikkakustannuksina. Nämä jäävät monessa tapauksessa huomiotta kustannusvertailussa, kun tarkastellaan vain komponenttien ostohintaa.

Uutta ajattelua

Edellä lueteltujen etujen lisäksi projektin toteutukseen mennyt aika on syytä mainita. Ensimmäisestä palaverista kului 3 viikkoa siihen että uusi optimoitu tuote oli Avantin käytössä. Komponentin hinta on tulostamalla valmistettuna on kuitenkin liian korkea, että sen käyttöä sarjatuotannossa olevissa kuormaajissa voisi ajatella. Projekti ja uuteen teknologiaan tutustuminen silti kannatti. Vaikka tulostettu tuote ei päätynyt Avant kuormaajiin, se kuitenkin koki muutoksen. Uudenlainen ajattelu johti siihen että, nyt komponentti valmistetaan alumiinipursotteesta ja se muistuttaa erehdyttävästi 3D-tulostetta.


Alkuperäinen osa:

  • Paino 2910g

  • Osien määrä 33kpl

Optimoitu osa:

  • Paino 175g

  • Osien määrä 1kpl

Tulostettu komponentti.

Tulostettu komponentti.

Hydraulibloki perinteisin menetelmin tehtynä.

Hydraulibloki perinteisin menetelmin tehtynä.

Edellinen
Edellinen

Dekati - Metalli- ja muovitulosteet lopputuotteissa